Niko on horoglammi. Hänet tunnetaan myös nimellä Homopaska. Arvostan.
Tuo liimattu pala on joku mainos jostain esitteestä yms. jonka sieppasin mukaani Saksasta kun liftasin sinne päin kesällä 2002.
(klikkaa suuremmaksi)
Olenpa ruma. Mutta se on todellisuus ja todellisuus on rumaa. Siksihän me sitä yritämme niin kovasti paeta.
(klikkaa suuremmaksi)
Tämä avannee hiukan tätä “oot muuten homo” -juttua jota tuli toisteltua etenkin Limingan aikaan paljon. Vaikka kyllä sitä nykyäänkin tulee viljeltyä. Ei vain ihan yhtä paljon.
Samainen fraasi taipuu myös hyvin englanniksi: “by the way, you´re a gay”. Suosittelen kaikkien Iranissa matkailevien toistelevan tuota paikallisille viranomaisille ja etenkin poliiseille. Pitäähän sitä iranilaisten kanssa heittää hurttia huumoria!
Mattia ei tarvitse kommentoida.
(klikkaa isommaksi)
Minulla ei ole mitään Jaana Pelkosta vastaan. Hän vain on hyvä esimerkki amerikkalaistyylisestä pepsodenthymyjulkkiksesta joka hymy perseessä kertoisi vaikka Estonian uponneen. Naminamipositiivisuutta ja keinotekoisia hymyjä tämä maailma ei ole koskaan saanut tarpeekseen, vai mitä?
(klikkaa suuremmaksi)
Näihin aikoihin (kesällä 2004) tutustuin ensimmäisiä kertoja Venetian Snaresin musiikkiin. Jostain syystä sitä kuunnellessä piirsin jotain tällaista. Kuvan nainen liittyy tapaukseen jotenkin, mutta en muista miten. Prrrh.
(klikkaa suuremmaksi)
Tässä nämä liimatut kuvat toimivat jotenkin piirrettyjen kuvien kanssa. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Tehän voitte haukkua tämän miten paskaksi hyvänsä. Niin varmaan teettekin?
Mustaihoisia ihmisiä tulee piirrettyä harmittavan vähän. Siinä olisi yksi harjoittelun paikka. Tämä jazz-laulaja on mielestäni ihan onnistuneen näköinen luonnos. Nimenomaan vain luonnos. Vaikka itseni olen piirtänyt tähän kökösti paskalla siveltimellä, Erno taas näkyisi toimivan melko hyvin. Vai mitä mieltä olet?
(klikkaa suuremmaksi)
Kuvassa taitaa näkyä epäselvästi kirpputorin kuitin teksti. Sen mukaan ostin euron edestä naisten vaatteita, jollaiseksi siis sateenvarjo laskettiin. Miehet eivät käytä sateenvarjoja?
(klikkaa suuremmaksi)
Olipa päiväkirja kirjoitettu, piirretty tai vaikka puheena tallennettu, sillä on puolensa että tallentaa omia ajatuksia meneillään olevista hetkistä. En näistäkään ajoista paljoa muistaisi ilman näitä merkintöjäni.
Yritin piirtää jonkin ihan satunnaisen tyypin ja siitä tulikin ihan Pehkiksen näköinen. Hän on siis sarjakuvapiirtäjä joka oli Limingassa kämppikseni. Hauska yksityiskohta on se, että myöhemmin Pehkis hakeutui ja pääsi KuMuun. Tämä tapahtui noin vuosi tätä kuvapäiväkirjan merkintää myöhemmin. Kuvapäiväkirjastani pystyi siis lukemaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu!
En kyllä totisesti toivo, että kaikki kuvapäiväkirjoissani kuvatut tapahtumat toteutuisivat.
(klikkaa suuremmaksi)
Ernolla on ystäviä ympäri maailmaa, eikä Kuopio ole poikkeus. Lisäksi Erno on puoleensavetävä uros jonka viehätysvoimaa vain harva kykenee vastustamaan. Tarina kertoo, että moni on ehetynyt heteroudestaan; Ernon myötävaikutuksella seksuaalinen aura on muuttunut sateenkaaren väriseksi!
Neljä vuotta sitten kävin viimeksi Ilosaarirockissa, jossa myös aloitin taas uuden kuvapäiväkirjan. Siksi kutsun sitä festaripäivikseksi, vaikka siinä on paljon muutakin kuin festareihin itseensä liittyvää.
(klikkaa suuremmaksi)
Kuvapäiväkirjan kansi.
(klikkaa suuremmaksi)
Sisäkansi.
(klikkaa suuremmaksi)
Oulun ratapihaa.
He-Mania ei voi koskaan olla liikaa!
(klikkaa suuremmaksi)
En muista esiintyikö Antti Tuisku Ilosaaressa. Muistaakseni ei. Mutta noihin aikaan hänen kuvansa tuli vastaan joka paikassa, joka tietysti johti siihen että hän pääsi myös kuvapäiväkirjaani. Ja kuten Erno sanoo, onhan sillä hyvä perse!
Lätkäsin tuon alareunan oikeanpuoleisen ruudun tuohon, ja heti leiritoverini epäilivät että se on kannanotto muiden piirustustaitoa kohtaan. Oikeasti kyse oli vain siitä, että minulla sattui se olemaan mukana ja se mielestäni sopi tuohon. Mutta hienoa kun löytyy erilaisia tulkintoja!
Kuuntelimme Ilosaaressa leirissämme Rankka pastori -radiokuunnelmia, joihin tuo Mentorin piirtämä pastori viittaa. Kuuntelimme myös c-kasetille tallentamiani Veli-Pekka Saarikallen saarnoja. Ikuisesti jäi mieleen tapaus ruokakaupan kassajonosta (oli aika paljon ihmisiä) jossa seisoessa mukana olleesta mankastani kaikui Saarikallen raivokas huuto: ITSETYYDYTYS ON HIMON JA HEKUMAN SYNTI. Oli siinä ihmisillä naamat punaisina. Meitä ei hävettänyt, eihän se meidän saarna ollut ja olimme ehkä hiukan väsyneitä. Saatoimme olla hiukan päihtyneitä. Mistä tietää?
Olisi kivaa itsekin tietää, mikä tämä naulajuttu on…
Ennen kuin siirrytään seuraavan kuvapäiväkirjan väliin, laitan tähän väliin samoihin aikoihin (neljä vuotta sitten) tehdyn Nalle Narkkqri -sarjakuvan. Kyseessä on siis toinen Nallesarjis, ensimmäinen löytyy täältä.
(klikkaa suuremmaksi)
Ideoita oli (ja on edelleen) useampaankin tarinaan. Mitään kysyntää (saatika yleisöä) ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut, joten tekeminen on jäänyt. Mitä mieltä olet, pitäisikö Nallea ilmestyä enemmän?
Pahoittelen taukoa päivittämisessä. Siihen on vaikuttanut mm. valmistuminen Kuopion Muotoiluakatemiasta toukokuun lopussa ja sen jälkeinen siirtyminen ulkomaille. Nyt olen jo hiukan kotiutunut aloilleni sekä saanut viimein nettiyhteyden kotiin. Pääsen siis jatkamaan siitä mihin jäin.
(klikkaa suuremmaksi)
Tyylillisesti siitä paremmasta päästä omissa päiväkirjakerronnassani. Tuolloin tein suosiolla vain kolme riviä ruutuja, kun nykyisin yritän änkeä enemmän pieneen tilaan jolloin laatu kärsii ja kuvat pienenevät. Tietysti käytän myös tussia nykyisin liian usein, osin olosuhteiden pakosta. Täytyisi totutella kantamaan mustetta ja sivellintä mukana. Sekin onnistuu, mutta vaatii vaivannäköä ja perehtymistä erilaisiin käytännön seikkoihin. Kuten mm. siihen, miten estää hyvän siveltimen pään taittuminen.
(klikkaa suuremmaksi)
Kukapa ei pitäisi Antti Tuiskusta? Hän loistaa kuin aurinko, ilahduttaen ja tuoden valoa arkeemme.
(klikkaa suuremmaksi)
Miestenlehdistä löytyy toisinaan asiallisen oloisia koppalakkeja, joskaan ei ihan Ernon mieleisiä (Tom of Finland -meininki edellyttänee kuitenkin miehiä).
Wolfgang Sauer on Jumala.
Sarjakuvan pätkä liittyy siihen, että pääsin lopulta Kuopion Muotoiluakatemiaan neljä vuotta sitten. Ohessa myös pistemäärä pääsykokeista, jos se nyt jotain sattuu kiinnostaa. Nyt kyseinen koulu on takana ja ankea mutta luultavasti paremmin leiville lyövä työelämä odottaa edessä. Ei kyllä yhtään silti harmita. Ehkä pitäisi?
(klikkaa suuremmaksi)
Langennut enkeli -kuvapäiväkirjan viimeinen sivu, eli osa sisäkantta. Tässä kollaasikikkailu alkaa jotenkin jo osoittaa onnistumisen merkkejä, edes jonkinasteisia ansioita (niin että kehtaan tännekin laittaa). On hiirtä, naisia, Mattia, vihreää naamaa, okkultismia ja tietysti vielä Siikajoen aikaisempi kunnanjohtaja. Mitä muuta muka tarvittaisiin?
Nyt siis on Langennut enkeli käsitelty, joka olikin melko ohut kirjanen. Eli siirrymmä ensikerralla seuraavaan. Skanneriahan en täällä päin omista, mutta ehdin ennen lähtöäni skannata jonkun tovin varastoon ettei ihan heti pääse materiaali loppumaan. Pysy kanavalla!
Raahessa törmäsin vanhan Megadrive -pelin koteloon, jonka takakannessa oli mielenkiintoinen käännös pelin kuvauksesta. Yllä englanniksi saman kotelon englanninkielinen osuus ja alla mielenkiintoinen suomennos. Näin herkullisiin käännöskukkasiin törmää valitettavan harvoin.
Tony Halme on henkilö, joka ollessaan kansanedustajana esiintyi paljon lehdissä. Hänestä otetut kuvat olivat usein varsin huvittavan näköisiä ja ilmeet melkoisia. Tämäkin syynä, miksi häntä oli hauska piirtää tuolloin kuvapäiväkirjaan. Kuten myös Jormaa. Mutta se on eri tarina se.
(klikkaa suuremmaksi)
Tämä sivu on esimerkki tyylistä, joka alkoi yleistymään Limingassa opiskelun jälkeen. Eli aukeaman kokoisten kuvien tekeminen, joissa ei välttämättä ollut mitään yksittäistä teemaa ja ideaa, vaan kuvilla, väreillä aiheilla leikittelyä. Tässä kuvassa yhdistyy kesäinen aurinko, kuolema, nauru, Jaana Pelkonen, hevonen (jonka turpa on varsin epäonnistunut) sekä tarra jossa lukee “ala uskoa ihmisiin jotka ovat OIKEASSA”.
Tämä on superpahis nimeltä Überhitler. Hänen paidassaan oleva tunnus on saksalainen Y, jos kuvittelit jotain muuta, olet psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Tämän sivun on tehnyt Matti Alanen. Hän kertoi jonkin toisen voiman vallanneen hänet, joka teki tämän piirroksen. Hienoa!
Joskus sitä ei vain saa aikaan kelvollista jälkeä. Näin kävi tälläkin kertaa, kun yritin liftausta ja sen tunnelmia piirtää. Palattuani takaisin kotiin, kaivoin kamerani suttuisia digikuvia ja piirsin niistä mallista ihmisiä (ja Ernoa). Tästä syystä Katjan piirtäminen on onnistunut varsin hyvin, mikä innostikin jatkamaan samaa tyyliä seuraavalle sivulle.
Vaikka kuvat onkin piirretty jälkikäteen, en pidä sitä hirvittävän merkityksellisenä sillä ne on kuitenkin piirretty pian itse tapahtuman jälkeen, jolloin sen tärkeät ja merkityksellisenä pitämäni asiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Tietysti suoraan paikan päälläkin olisi voinut piirtää ja sekin onnistuu joskus. Ei kuitenkaan aina, varsinkin jos viime aikoina improvisaatioluonteinen piirtäminen on ollut jäljeltään kömpelöä. Syntyy jo valmiiksi kovat paineet, kun aikaisemmat epäonnistumiset kummittelevat.Olipa lopputulos valokuvasta piirretty, se on silti parempi kuin että nämä kuvapäiväkirjan sivut olisivat tyhjiä. Olivatpa sitten kuinka “vähäeleisiä” tai “valokuvamaisia” hyvänsä.
(klikkaa suuremmaksi)
Tässäkin sarjakuva on piirretty jälkikäteen, mutta valokuvia ei ole ollut käytössä. Onhan tilanne tapahtunut lyhyessä ajassa, jolloin ei helposti tullut mieleenkään ottaa kuvia. Ainoastaan julistetta esittävässä kuvassa on hiukan otettu mallia alkuperäisestä julisteesta, havainnollistaakseni päätöstä ottaa se mukaani. Muut kuvat ovat sarjakuvamaisempia ja anatomiakin heittelehtii. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei realismi aina tuo mitään lisäarvoa. Eikä se toisi sitä tässäkään tapauksessa. On usein jopa niin, että rennommin kerrottu kuvakerronta toimii paremmin ja on helpommin lähestyttävää. Ja tietysti rennossakin kuvakerronnassa voi anatomia yms. realismi kehittyä paremmaksi. Se vain edellyttää harjoittelua.
(klikkaa suuremmaksi)
Tässä ollaan siellä Raulin luona juhannustunnelmissa. Tuolloin kuvapäiväkirjan tekeminen oli vielä varsin tuore asia minulle, vaikka olinkin jo monta kuukautta sellaista pitänyt (ja hyvin tiiviiseen tahtiin vielä). Oli mielenkiintoista havaita, miten kuvapäiväkirjan kuljettaminen erilaisiin bileisiin vaikuttaa omaan toimintaani niissä.Karkeasti sen voisi jakaa kahteen: piirrän itse tai luovutan kirjan jonkun muun täytettäväksi. Jos bileissä ei esimerkiksi ole paljon ihmisiä joita tuntisin, on kätevää etsiä sopiva paikka ja alkaa piirtää. Jossain vaiheessa joku ennalta tuntematonkin saattaa kiinnostua tekemisestäni. Silloin on mahdollisuus laittaa kirja eteenpäin ja päästä itse osallistumaan itse bileisiin, siinä määrin kuin koen sen mielekkääksi.Joskus tuntuu siltä, etten ole tehnyt kuvapäiväkirjaani tarpeeksi. Jos olen silloin tällaisissa bileissä kuten tätä sivua tehdessä, tulee helposti sellainen olo että minun pitää jotenkin “ansaita” vapaa-ajan vietto. Muiden juhliessa itse olen proletariaatti joka sovittaa tekemätöntä työtä tekemällä sitä lisää. Usein kuitenkin tajuan tämän itse jossain vaiheessa ja pyrin saada kirjan muiden käsiin. Eikä tätä tilannetta pääse helposti syntymään, mikäli olen ollut ahkera esimerkiksi aiemmin samana päivänä.
(klikkaa suuremmaksi)
Internetin lisäksi viittauksia muualle löytyy valtavasti muualtakin. Niihin ei vain ole yhtä helppo loikata, kun ei ole mitään mistä klikata surffaten laineelta toiselle. Kuten ehkä monet tunnistavat, sivun alareunan stripin olen piirtänyt itse. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä tunnista käsialaani alimmasta lauseesta. Ehkä krapula on auttanut hiukan epätavallisen käsialan synnyttämisessä, ken tietää? Joka tapauksessa viimeinen lause viittaa tietysti Johannes Rojolan legendariseen animaatioon Homovittu. Se löytyy mm. täältä.
Joskus on mukavaa kokeilla väreillä saada aikaan erilaisia pintoja. Tässä käytin muistaakseni muovipussia apuna, jolla siis levitin väriä ja koitin saada aikaan jonkinlaisia painaumia. En osaa sanoa onnistuinko. Vaan liekö sillä väliäkään?
(klikkaa suuremmaksi)
Tuolloin vuosia sitten pänikkäbileet oli vuotuinen perinne, joka oli hyvä syy siirtyä hetkeksi keskelle Siikajoen korpea. Siellä oli luvassa siis pänikkä täynnä boolia ja sekalainen seurue nuorta väkeä. Tällä kertaa minulla oli mukana kuvapäiväkirja. Myöhemmin en tietääkseni ole pänikkäbileissä vieraillutkaan…
(klikkaa suuremmaksi)
Kuten näkyy, en ole ainoa joka on piirtänyt/kirjoittanut kuvapäiväkirjaani. Erityisesti Asko piirsi kirjaani ahkerasti. Hän on onnistunut kuvaamaan sivun alalaidassa Raulin ja Joketsin juuri sellaisina kuin he todellisuudessakin ovat.
(klikkaa suuremmaksi)
Huomattuani myöhään, ettei nukkuminen varsinaisessa asuinrakennuksessa ole mahdollista (mm. Joketsi päätti herättää jokaisen nukkumista yrittävän), sopivan tilaisuuden tullen livautin patjan piharakennukseen. Siellä sain nukuttua mukavasti, kunnes joku tuli ulos huutelemaan “vittu mää oon päissäään”…
Sivellin on kiva.
Tussi ei ole kiva. Kun vertaa siveltimeen, ero on kuin yöllä ja päivällä, siveltimen eduksi. Tietysti toisinaan sitä vain tulee paskaa jälkeä, olipa mikä väline hyvänsä. Niin ja en teistä tiedä, mutta minusta tämän sivun yläreunan jälki on ihan helvetin paskaa. Mutta voihan se jonkun mielestä tähän sopiakin. Monen mielestä paskakin on hyvää.
Olin Vihannissa, kun Tommi tuli kylään ja vieraili kuvapäiväkirjassani. Valmistauduin lähtemään liftaamaan Tampereelle, josta siis lisää seuraavassa päivityksessä.
zeroness