Inspiroiduin tuolloin, eli vuonna 2005 koulun kirjastosta lainaamastani kiinalaisia 60-luvun propagandajulisteita esittelevästä kirjasta. Niistä yhtä mallinsin hiukan vesivärikynillä tehdäkseni kannen kuvapäiväkirjalleni. Kutsunkin tätä A5-kokoista, itse kokoon taiteltua kuvapäiväkirjaani nimellä Kiinalainen juustohöylä.

Ilosaarirockilla oli jonkin sortin kilpailu vuoden 2005 -teeman löytämiseksi. Oma ehdotukseni jäi sen verran raakileeksi, etten lopulta osallistunut. VR:llä on joskus muinoin ollut aika lennokkaitakin symboleita, eikö totta?

(klikkaa suuremmaksi)

Piirsin lehdestä suomalaisen äidin, jonka lapsi kaapattiin Yhdysvaltoihin. Tai jotain, en muista enää mikä hänen nimensä oli. Ja sitten taas Ernon äkinää…

(klikkaa isommaksi)

Martti Servo on kiva setä. Bush ei ole niin kiva. Ja kuinkas kävikään, Bush valittiin uudelleen. Uskomatonta mutta totta.

Kukapa ei olisi ajatellut yhteiskunnasta eroamista ja tämän kaiken paskan jättämistä? Toivon ainakin, että useampikin olisi sitä edes joskus miettinyt, sillä silloin meillä on vielä ehkä jotain toivoakin paremmasta huomisesta.

(klikkaa suuremmaksi)

KuMussa valokuvauskurssilla kuvattiin mustavalkokuvia jotka myös vedostettiin itse. Tämän kollaasiyritelmän kuvat olen siis ottanut ja kehittänyt itse. Kuvissa näyttäisi esiintyvän enimmäkseen Mikko, vaikka näynhän minäkin tuolla vasemmassa alareunassa rastoineni.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämä kuva kertonee tunteista ja kokemuksistani Kuopaksen (Kuopion opiskelija-asuntosäätiö) asunnossa. On se niin ihanaa joutua meteliä aiheuttavien, jatkuvasti ryyppäävien ja epävirallista panimoalan tutkintoa suorittavien (kiljua siivouskomerossa), vasta kotoa muuttaneiden ala-ikäisten ammattikoululaisten kanssa samaan asuntoon. Suosittelen sinullekin!!1

(klikkaa suuremmaksi)

Mikko piirteli tälle sivulle, paitsi että minä piirsin tuohon keskelle Mikon. Tämän kuvapäiväkirjan viimeinen sivu, ensi kerralla siis seuraava kirja!

Vaikka enää en opiskelekaan Limingassa, siellä on hauska aina joskus käydä kylässä. Siellä ei taida enää opiskella ketään tuttuja, mutta sarjisope Keijo löytynee edelleen.

(klikkaa suuremmaksi)

Joonas Kainulainen piirsi kuvapäiväkirjaani tällaisen jutun. Jos olisin musta, olisikohan minulla isompi kikkeli?

(klikkaa suuremmaksi)

Sarjakuva viittaa siihen, kun hain chat-juontajan paikkaa Diggari tv-kanavalta. Hakemukseni oli sarjakuvamuotoinen ja se löytyy täältä. Pääsin haastatteluun, kuten sarjakuva kertoo. Lopulta myös itse työhön, jota kesti noin vuoden kunnes chat-tuotanto siirtyi Kuopiosta Tampereelle.

Kokoomuksen ehdokkaan pääseminen kuvapäiväkirjaani ei ole viite poliittisesta suuntautuneisuudestani. Se on vain merkki viehtymyksestäni “anti-estetiikkaan”, jota jotkut huonoksi mauksi kutsuvat.

Jotkut asiat eivät ilmeisesti paljoakaan muutu. Syksy on ollut kiireistä aikaa nyt neljä vuotta myöhemminkin, vaikka opiskelut Muotoiluakatemiassa ovatkin ohitse.

(klikkaa suuremmaksi)

Syksyn aikana eräällä kurssilla harjoittelimme Freehandin käyttöä. Nykyäänhän sen sijasta opetetaan Illustratoria, kun asiat ehtivät muuttua ja Adobe meni ja osti Macromedian. Yksi hyvä syy, miksi sommittelua, värioppia ja piirustusta pitäisi opettaa ohjelmista irrallaan. Kun perusasiat ovat kunnossa, ohjelmat voi oppia vaikka ne vuosien saatossa vaihtuisivatkin.

Tämä kuva on Freehandilla toteutettu vektoriversio vesivärityöstäni, joka oli osa ennakkotehtäviäni kouluun hakiessani. Vesiväriversio löytyy täältä.

(klikkaa suuremmaksi)

Kaverini Homopaska liftasi Kuopioon ja täytti kuvapäiväkirjaani.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän sivun alaosan sarjakuvan piirsin itse, mutta pyysin Homopaskaa kirjoittamaan puhekuplien tekstit.

Sarjakuva kertoo melko tarkkaan oikeasti tapahtuneen tapahtumaketjun, kun katsottuani Morgan Spurlockin elokuvan Super Size Me, seuraavana päivänä porraskäytävästä löytyi elokuvan aiheesta muistuttava lappunen. Tällaisia lyhyitä ja arkipäiväisiä sarjakuvia on mukava tehdä. Väkisin vääntämällä niitä ei kuitenkaan synny, mutta useammin voisin silti yrittää.

(klikkaa suuremmaksi)

Tässä porraskäytävästä löytynyt lappu, jonka liimasin kuvapäiväkirjaani edellisen sarjakuvan viereen. Lapussa luki myös kunniakirjan saajan ja myöntäjän nimet, mutta sensuroin ne pois tästä kuvasta yksityisyyden suojan kunnioittamiseksi.

(klikkaa suuremmaksi)

Tätä sivua tehdessä eli syksyllä 2004, Matti Nykänen istui vankilassa. Mahdollisesti jonkinlaisen virheen vuoksi liimailin viereiselle sivulle kuvat ylösalaisin. Päätin kuitenkin, ettei se ollut väärin päin. Vain lukija voi olla väärin päin, joten lukijan on joko käännyttävä tai käännettävä kuvapäiväkirjaa suhteessa itseensä 180 astetta. Teidän ei kuitenkaan tarvitse, sillä säästin teidät tältä vaivalta kääntämällä kuvat valmiiksi. Internethän ei yhtä helposti käänny 180 astetta.

(klikkaa suuremmaksi)

Sarjakuvamuotoinen työhakemukseni (löytyy täältä) johti työhaastatteluun. Tässä pohdintaa aiheesta Ernon kanssa.

Yhdestä ilmaisjakelulehdestä voi löytyä paljon otsikkoja, tekstejä ja kuvia jotka laittamalla uuteen yhteyteen tämän aukeaman mukaisesti voi saada aikaan hauskojakin merkityksiä. Tässähän kyseessä oli Herätkää! -lehti, josta löytyi myös artikkeli masennuksesta. Hyvät neuvot lienevät tarpeen, sillä voivan paratiisiin pääsyn epävarmuus masennusta aiheuttaa.

(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka Limingassa tulikin piirrettyä enemmän koulun tapahtumista ja ihmisistä, myös Muotoiluakatemialla tuli piirrettyä etenkin opiskelun alkuvaiheessa. Tämäkin sarjakuva perustuu siis tositapahtumiin. Tai ainakin minun tulkintaan niistä.

(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka en olekaan kehittänyt Ernolle omaa strippisarjaa, joskus olen saanut päähänpistoja tällaisia pienimuotoisia strippejä kuvapäiväkirjoihin.

Löysin asuntoni rappukäytävästä Ronald McDonaldin myöntämän kunniakirjan McDonaldsin järjestämästä uimakoulusta. Laitan siitäkin tänne myöhemmin kuvan, kunhan se sivu tulee vastaan. Joka tapauksessa tämä inspiroi minua tekemään tästä aiheesta kannen seuraavalla kuvapäiväkirjalle. Kunniakirjan aihe vain vaihtui.

Mikäli haluaa hyvää pikaruokaa, sitä kannattanee etsiä paikallisilta grilleiltä ketjujen tarjonnan sijaan. Tämä on tietysti makuasia, saa sitä paskaakin syödä jos jotakuta se niin huvittaa. Toinen asia on tietysti McDonaldsin edustama amerikkalainen monokulttuuri, joka on levittäytynyt joka paikkaan. Samaan tyyliin on tietysti levittäytynyt iki-ihana suomalainen Nokiamme. Nokian eduksi kuitenkin laskettakoon, ettei heidän tuotteiden nimissä esiinny sana “happy”. Se jos mikä saa minut vihastumaan!

(klikkaa suuremmaksi)

Uskonnolliset lehdetkin tarjoavat usein materiaalia kuvapäiväkirjoihin. Ja kuten sarjakuvassa tulee esille, erinäisiä tekniikoita tulee kokeiltua sitä useammin mitä kauemmin kuvapäiväkirjojen tekeminen kestää. Jos olisin jättänyt kuvapäiväkirjan tekemisen vain yhteen vuoteen, monta piirtämisessä hyödyllistä asiaa olisi jäänyt huomaamatta.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän tyylistä arkielämän raportointia tulee nykyisin harvoin tehtyä. Joskus siihen palaan, mutta tällä hetkellä sellaisen tekeminen tuntuisi vain väkinäiseltä. Vaikka tietysti vaikka parisuhteestakin saisi aihetta revittyä vaikka kuinka. Ehkä tärkeämpää kuitenkin on, että tekee edes jotain. Kaikenlainen näpertäminen kun vie eteenpäin, enemmän tai vähemmän.

Kuten edellisessäkin blogaisussa tuli esille, Antti Tuiskun kaltaisille henkilöille on aina ollut kiva irvailla kuvapäiväkirjassa. Usein ei kyse ole henkilöstä itsestään (tässä tapauksessa siis Tuisku) vaan julkisuudesta ja siinä paistattelusta. Irvailuni koskee usein lähinnä koko sirkusta, jossa henkilöt itse ovat lähinnä vain pelinappuloita jotka vaihtuvat ajan myötä. Anttikin on siis tavallaan julkkisen symboli. Pakko on tietysti myöntää, että hänen amerikkalaiselta näyttävä pepsodenthymy on yksi syy siihen miksi hän on ollut aina niin helppo valinta…

(klikkaa suuremmaksi)

Mikko Lepistö otti Antin ja Ernon käsittelyynsä ja ryhtyi improvisoiden piirtämään tätä sarjakuvaa. Neljänneksi viimeiseen ruutuun piirsin oikeanpuoleisen ukon ja tein hänen puhekuplansa. Kolme viimeistä ruutua on myös minun tekemiäni, liekö Mikolta loppui into kesken sarjakuvan. Oli miten oli, pidän erityisesti ruudusta jossa Erno soittaa kännykällä ja Antti on takana ruoskan kanssa. Taidetta!

Sitten pari sivua töherryksiä, jotta päästään ensi kerralla katselemaan seuraavaa kuvapäiväirjaa.

Sitten vielä sisäkansi ja ulkokansi tästä kuvapäiväkirjasta. Niin, mielestäni niissä on hauskoja kuvayhdistelmiä ja siksi laitan nekin tänne. Kun kerta ovat näyttämisen arvoisia. Teidän mielestä en tietenkään tiedä.

(klikkaa suuremmaksi)

(klikkaa suuremmaksi)

Sen pituinen se. Ensi kerralla taas uuden kirjasen uudet kujeet!

Nalle Puhin ääriviivat ovat siskoni tytön Aadan piirtämiä. Piirtäessään paperille Puhin hän taisi olla noin viisi vuotta vanha. Sain piirroksen itselleni ja suurensin sitä myöhemmin Limingassa kopiokoneella. Kuvapäiväkirjaan se pääsi vasta myöhemmin, kun löysin kyseisen kuvan leikekokoelmistani. Vahvistin Nallen ääriviivoja paksummiksi, mutta sanoisin kuvan olevan 70-80% Aadan käsialaa.

(klikkaa isommaksi)

Aloitettuani opiskelun Kuopion Muotoiluakatemiassa, kuvapäiväkirjassa vieraili toisinaan myös muita graafisen viestinnän opiskelijoita. Tämä on Mikko Lepistön jonkin tunnin (tai välitunnin) aikana tekemä sarjakuva.

Antti piirsi alemman kuvan Savisaaren pirskeissä. Hänelle sivellin ja pullomuste eivät olleet tuttuja välineitä, jonka vuoksi hän pahoitteli epäselvää jälkeä.

Ylempänä mainitusta Diablo 2:sta tuli mieleeni, että ilmeisesti peliä on pelannut (ja pelaa ehkä edelleen?) moni muukin piirtelijä. Aihe kun tuli hiljattain vastaan myös Grezenin sarjakuvablogissa.

(klikkaa suuremmaksi)

Jatkoa edelliseen. Näytämpä oikeanpuoleisessa kuvassa melkoiselta puistokemistiltä. Antti Tuisku pääsi tuohon aikaan usein kuvapäiväkirjoihini, olihan hänen kasvonsa lehdissä tuolloin varsin useasti. Ja olihan sitä pakko liimaila, jotta Erno sai jotain runkkausmatskua…

(klikkaa isommaksi)

Tämä on tussiterällä tehty piirrelmä, käyttäen mallina City-lehden kannessa ollutta kuvaa. Oikean reunan suttu saa pohtimaan miltähän näyttäisi jos tämän siirtäisi Flashiin ja animoisi tuon moskan leijailemaan oikealta vasemmalle päin naisen kasvoja. Vähän kuin syksyn lehdet lentelisivät!

(klikkaa isommaksi)

Sarjakuvan aihe selvinnee itse sarjakuvasta. Vaikka jälki onkin luonnosmaista ja suttujakin esiintyy, pidän tämän sarjakuvan rentoa jälkeä varsin onnistuneena. Siveltimen käyttö on tässä vaiheessa jo alkanut luonnistua varsin hyvin. Sen myötä tapa piirtää Erno alkaa jo vakiintua tämän kaltaiseksi. Tietysti välineen vaikuttaa: jatkossakin Erno näyttää erilaiselta esim. tussilla piirrettynä.

Seuraavaksi molemmat sivut työhakemuksestani kyseiseen työpaikkaan, josta yllä on kyse.

(klikkaa isommaksi)

(klikkaa isommaksi)

Sain paikan. Työskentelin siis vuoden ajan Diggari kanavalla yhtenä chat-juontajista. Pelottavaa, eikö totta?