Negatiivisuus on positiivinen asia

(klikkaa suuremmaksi)

Kukapa ei olisi ajatellut yhteiskunnasta eroamista ja tämän kaiken paskan jättämistä? Toivon ainakin, että useampikin olisi sitä edes joskus miettinyt, sillä silloin meillä on vielä ehkä jotain toivoakin paremmasta huomisesta.

(klikkaa suuremmaksi)

KuMussa valokuvauskurssilla kuvattiin mustavalkokuvia jotka myös vedostettiin itse. Tämän kollaasiyritelmän kuvat olen siis ottanut ja kehittänyt itse. Kuvissa näyttäisi esiintyvän enimmäkseen Mikko, vaikka näynhän minäkin tuolla vasemmassa alareunassa rastoineni.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämä kuva kertonee tunteista ja kokemuksistani Kuopaksen (Kuopion opiskelija-asuntosäätiö) asunnossa. On se niin ihanaa joutua meteliä aiheuttavien, jatkuvasti ryyppäävien ja epävirallista panimoalan tutkintoa suorittavien (kiljua siivouskomerossa), vasta kotoa muuttaneiden ala-ikäisten ammattikoululaisten kanssa samaan asuntoon. Suosittelen sinullekin!!1

(klikkaa suuremmaksi)

Mikko piirteli tälle sivulle, paitsi että minä piirsin tuohon keskelle Mikon. Tämän kuvapäiväkirjan viimeinen sivu, ensi kerralla siis seuraava kirja!

(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka enää en opiskelekaan Limingassa, siellä on hauska aina joskus käydä kylässä. Siellä ei taida enää opiskella ketään tuttuja, mutta sarjisope Keijo löytynee edelleen.

(klikkaa suuremmaksi)

Joonas Kainulainen piirsi kuvapäiväkirjaani tällaisen jutun. Jos olisin musta, olisikohan minulla isompi kikkeli?

(klikkaa suuremmaksi)

Sarjakuva viittaa siihen, kun hain chat-juontajan paikkaa Diggari tv-kanavalta. Hakemukseni oli sarjakuvamuotoinen ja se löytyy täältä. Pääsin haastatteluun, kuten sarjakuva kertoo. Lopulta myös itse työhön, jota kesti noin vuoden kunnes chat-tuotanto siirtyi Kuopiosta Tampereelle.

Kokoomuksen ehdokkaan pääseminen kuvapäiväkirjaani ei ole viite poliittisesta suuntautuneisuudestani. Se on vain merkki viehtymyksestäni “anti-estetiikkaan”, jota jotkut huonoksi mauksi kutsuvat.

(klikkaa isommaksi)

Jotkut asiat eivät ilmeisesti paljoakaan muutu. Syksy on ollut kiireistä aikaa nyt neljä vuotta myöhemminkin, vaikka opiskelut Muotoiluakatemiassa ovatkin ohitse.

(klikkaa suuremmaksi)

Syksyn aikana eräällä kurssilla harjoittelimme Freehandin käyttöä. Nykyäänhän sen sijasta opetetaan Illustratoria, kun asiat ehtivät muuttua ja Adobe meni ja osti Macromedian. Yksi hyvä syy, miksi sommittelua, värioppia ja piirustusta pitäisi opettaa ohjelmista irrallaan. Kun perusasiat ovat kunnossa, ohjelmat voi oppia vaikka ne vuosien saatossa vaihtuisivatkin.

Tämä kuva on Freehandilla toteutettu vektoriversio vesivärityöstäni, joka oli osa ennakkotehtäviäni kouluun hakiessani. Vesiväriversio löytyy täältä.

(klikkaa suuremmaksi)

Kaverini Homopaska liftasi Kuopioon ja täytti kuvapäiväkirjaani.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän sivun alaosan sarjakuvan piirsin itse, mutta pyysin Homopaskaa kirjoittamaan puhekuplien tekstit.

(klikkaa suuremmaksi)

Yhdestä ilmaisjakelulehdestä voi löytyä paljon otsikkoja, tekstejä ja kuvia jotka laittamalla uuteen yhteyteen tämän aukeaman mukaisesti voi saada aikaan hauskojakin merkityksiä. Tässähän kyseessä oli Herätkää! -lehti, josta löytyi myös artikkeli masennuksesta. Hyvät neuvot lienevät tarpeen, sillä voivan paratiisiin pääsyn epävarmuus masennusta aiheuttaa.

(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka Limingassa tulikin piirrettyä enemmän koulun tapahtumista ja ihmisistä, myös Muotoiluakatemialla tuli piirrettyä etenkin opiskelun alkuvaiheessa. Tämäkin sarjakuva perustuu siis tositapahtumiin. Tai ainakin minun tulkintaan niistä.

(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka en olekaan kehittänyt Ernolle omaa strippisarjaa, joskus olen saanut päähänpistoja tällaisia pienimuotoisia strippejä kuvapäiväkirjoihin.

Löysin asuntoni rappukäytävästä Ronald McDonaldin myöntämän kunniakirjan McDonaldsin järjestämästä uimakoulusta. Laitan siitäkin tänne myöhemmin kuvan, kunhan se sivu tulee vastaan. Joka tapauksessa tämä inspiroi minua tekemään tästä aiheesta kannen seuraavalla kuvapäiväkirjalle. Kunniakirjan aihe vain vaihtui.

Mikäli haluaa hyvää pikaruokaa, sitä kannattanee etsiä paikallisilta grilleiltä ketjujen tarjonnan sijaan. Tämä on tietysti makuasia, saa sitä paskaakin syödä jos jotakuta se niin huvittaa. Toinen asia on tietysti McDonaldsin edustama amerikkalainen monokulttuuri, joka on levittäytynyt joka paikkaan. Samaan tyyliin on tietysti levittäytynyt iki-ihana suomalainen Nokiamme. Nokian eduksi kuitenkin laskettakoon, ettei heidän tuotteiden nimissä esiinny sana “happy”. Se jos mikä saa minut vihastumaan!

(klikkaa suuremmaksi)

Uskonnolliset lehdetkin tarjoavat usein materiaalia kuvapäiväkirjoihin. Ja kuten sarjakuvassa tulee esille, erinäisiä tekniikoita tulee kokeiltua sitä useammin mitä kauemmin kuvapäiväkirjojen tekeminen kestää. Jos olisin jättänyt kuvapäiväkirjan tekemisen vain yhteen vuoteen, monta piirtämisessä hyödyllistä asiaa olisi jäänyt huomaamatta.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän tyylistä arkielämän raportointia tulee nykyisin harvoin tehtyä. Joskus siihen palaan, mutta tällä hetkellä sellaisen tekeminen tuntuisi vain väkinäiseltä. Vaikka tietysti vaikka parisuhteestakin saisi aihetta revittyä vaikka kuinka. Ehkä tärkeämpää kuitenkin on, että tekee edes jotain. Kaikenlainen näpertäminen kun vie eteenpäin, enemmän tai vähemmän.

(klikkaa suuremmaksi)

Kuten edellisessäkin blogaisussa tuli esille, Antti Tuiskun kaltaisille henkilöille on aina ollut kiva irvailla kuvapäiväkirjassa. Usein ei kyse ole henkilöstä itsestään (tässä tapauksessa siis Tuisku) vaan julkisuudesta ja siinä paistattelusta. Irvailuni koskee usein lähinnä koko sirkusta, jossa henkilöt itse ovat lähinnä vain pelinappuloita jotka vaihtuvat ajan myötä. Anttikin on siis tavallaan julkkisen symboli. Pakko on tietysti myöntää, että hänen amerikkalaiselta näyttävä pepsodenthymy on yksi syy siihen miksi hän on ollut aina niin helppo valinta…

(klikkaa suuremmaksi)

Mikko Lepistö otti Antin ja Ernon käsittelyynsä ja ryhtyi improvisoiden piirtämään tätä sarjakuvaa. Neljänneksi viimeiseen ruutuun piirsin oikeanpuoleisen ukon ja tein hänen puhekuplansa. Kolme viimeistä ruutua on myös minun tekemiäni, liekö Mikolta loppui into kesken sarjakuvan. Oli miten oli, pidän erityisesti ruudusta jossa Erno soittaa kännykällä ja Antti on takana ruoskan kanssa. Taidetta!

Sitten pari sivua töherryksiä, jotta päästään ensi kerralla katselemaan seuraavaa kuvapäiväirjaa.

Sitten vielä sisäkansi ja ulkokansi tästä kuvapäiväkirjasta. Niin, mielestäni niissä on hauskoja kuvayhdistelmiä ja siksi laitan nekin tänne. Kun kerta ovat näyttämisen arvoisia. Teidän mielestä en tietenkään tiedä.

(klikkaa suuremmaksi)

(klikkaa suuremmaksi)

Sen pituinen se. Ensi kerralla taas uuden kirjasen uudet kujeet!

Nalle Puhin ääriviivat ovat siskoni tytön Aadan piirtämiä. Piirtäessään paperille Puhin hän taisi olla noin viisi vuotta vanha. Sain piirroksen itselleni ja suurensin sitä myöhemmin Limingassa kopiokoneella. Kuvapäiväkirjaan se pääsi vasta myöhemmin, kun löysin kyseisen kuvan leikekokoelmistani. Vahvistin Nallen ääriviivoja paksummiksi, mutta sanoisin kuvan olevan 70-80% Aadan käsialaa.

(klikkaa isommaksi)

Aloitettuani opiskelun Kuopion Muotoiluakatemiassa, kuvapäiväkirjassa vieraili toisinaan myös muita graafisen viestinnän opiskelijoita. Tämä on Mikko Lepistön jonkin tunnin (tai välitunnin) aikana tekemä sarjakuva.

Antti piirsi alemman kuvan Savisaaren pirskeissä. Hänelle sivellin ja pullomuste eivät olleet tuttuja välineitä, jonka vuoksi hän pahoitteli epäselvää jälkeä.

Ylempänä mainitusta Diablo 2:sta tuli mieleeni, että ilmeisesti peliä on pelannut (ja pelaa ehkä edelleen?) moni muukin piirtelijä. Aihe kun tuli hiljattain vastaan myös Grezenin sarjakuvablogissa.

(klikkaa suuremmaksi)

Jatkoa edelliseen. Näytämpä oikeanpuoleisessa kuvassa melkoiselta puistokemistiltä. Antti Tuisku pääsi tuohon aikaan usein kuvapäiväkirjoihini, olihan hänen kasvonsa lehdissä tuolloin varsin useasti. Ja olihan sitä pakko liimaila, jotta Erno sai jotain runkkausmatskua…

(klikkaa suuremmaksi)

Kuvassa taitaa näkyä epäselvästi kirpputorin kuitin teksti. Sen mukaan ostin euron edestä naisten vaatteita, jollaiseksi siis sateenvarjo laskettiin. Miehet eivät käytä sateenvarjoja?

(klikkaa suuremmaksi)

Olipa päiväkirja kirjoitettu, piirretty tai vaikka puheena tallennettu, sillä on puolensa että tallentaa omia ajatuksia meneillään olevista hetkistä. En näistäkään ajoista paljoa muistaisi ilman näitä merkintöjäni.

Yritin piirtää jonkin ihan satunnaisen tyypin ja siitä tulikin ihan Pehkiksen näköinen. Hän on siis sarjakuvapiirtäjä joka oli Limingassa kämppikseni. Hauska yksityiskohta on se, että myöhemmin Pehkis hakeutui ja pääsi KuMuun. Tämä tapahtui noin vuosi tätä kuvapäiväkirjan merkintää myöhemmin. Kuvapäiväkirjastani pystyi siis lukemaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu!

En kyllä totisesti toivo, että kaikki kuvapäiväkirjoissani kuvatut tapahtumat toteutuisivat.

(klikkaa suuremmaksi)

Ernolla on ystäviä ympäri maailmaa, eikä Kuopio ole poikkeus. Lisäksi Erno on puoleensavetävä uros jonka viehätysvoimaa vain harva kykenee vastustamaan. Tarina kertoo, että moni on ehetynyt heteroudestaan; Ernon myötävaikutuksella seksuaalinen aura on muuttunut sateenkaaren väriseksi!

Pahoittelen taukoa päivittämisessä. Siihen on vaikuttanut mm. valmistuminen Kuopion Muotoiluakatemiasta toukokuun lopussa ja sen jälkeinen siirtyminen ulkomaille. Nyt olen jo hiukan kotiutunut aloilleni sekä saanut viimein nettiyhteyden kotiin. Pääsen siis jatkamaan siitä mihin jäin.

(klikkaa suuremmaksi)

Tyylillisesti siitä paremmasta päästä omissa päiväkirjakerronnassani. Tuolloin tein suosiolla vain kolme riviä ruutuja, kun nykyisin yritän änkeä enemmän pieneen tilaan jolloin laatu kärsii ja kuvat pienenevät. Tietysti käytän myös tussia nykyisin liian usein, osin olosuhteiden pakosta. Täytyisi totutella kantamaan mustetta ja sivellintä mukana. Sekin onnistuu, mutta vaatii vaivannäköä ja perehtymistä erilaisiin käytännön seikkoihin. Kuten mm. siihen, miten estää hyvän siveltimen pään taittuminen.

(klikkaa suuremmaksi)

Kukapa ei pitäisi Antti Tuiskusta? Hän loistaa kuin aurinko, ilahduttaen ja tuoden valoa arkeemme.

(klikkaa suuremmaksi)

Miestenlehdistä löytyy toisinaan asiallisen oloisia koppalakkeja, joskaan ei ihan Ernon mieleisiä (Tom of Finland -meininki edellyttänee kuitenkin miehiä).

Wolfgang Sauer on Jumala.

Sarjakuvan pätkä liittyy siihen, että pääsin lopulta Kuopion Muotoiluakatemiaan neljä vuotta sitten. Ohessa myös pistemäärä pääsykokeista, jos se nyt jotain sattuu kiinnostaa. Nyt kyseinen koulu on takana ja ankea mutta luultavasti paremmin leiville lyövä työelämä odottaa edessä. Ei kyllä yhtään silti harmita. Ehkä pitäisi?

(klikkaa suuremmaksi)

Langennut enkeli -kuvapäiväkirjan viimeinen sivu, eli osa sisäkantta. Tässä kollaasikikkailu alkaa jotenkin jo osoittaa onnistumisen merkkejä, edes jonkinasteisia ansioita (niin että kehtaan tännekin laittaa). On hiirtä, naisia, Mattia, vihreää naamaa, okkultismia ja tietysti vielä Siikajoen aikaisempi kunnanjohtaja. Mitä muuta muka tarvittaisiin?

Nyt siis on Langennut enkeli käsitelty, joka olikin melko ohut kirjanen. Eli siirrymmä ensikerralla seuraavaan. Skanneriahan en täällä päin omista, mutta ehdin ennen lähtöäni skannata jonkun tovin varastoon ettei ihan heti pääse materiaali loppumaan. Pysy kanavalla!

Langennut enkeli -kuvapäiväkirjan kannen (jonka nimi tulee siis tästä kuvasta) tein vesivärikynillä. Alunperin tästä aiheesta tein metalligrafiikkatyön, jota en kuitenkaan ole toistaiseksi skannannut.

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten matkasin Kuopioon pääsykokeisiin. Nyt tätä kirjoittaessa olen juuri valmistumassa Kuopion Muotoiluakatemiasta graafisen viestinnän koulutusohjelmasta. On hauska palata tähän kuvapäiväkirjamerkintään juuri siksi, että pian olen jättämässä tämän kaupungin taakseni. Ja kun katson tämän sivun pohdintaa, pohdin nykyisin tätä täysin samaa asiaa. Sivellin on palannut taas kuluneen vuoden aikana uudelleen käyttöön. Enkä edelleenkään ole kehittänyt tarpeeksi hyvää metodia kuljettaa mukana sivellintä kätevästi, sekä tietysti pullomustetta ja vettä (laimennusta ja siveltimen puhdistamista varten). Work in progress…

(klikkaa suuremmaksi)

On tosiaan jännä, miten ensivaikutelma elokuvasta voi olla varsin positiivinen, mutta jälkeenpäin ajateltuna (esim. seuraavana päivänä) sitä saattaa pitää jo ihan paskana. Olen nykyisin samaa mieltä tuosta Perhosvaikutuksesta. Muutenkin elokuvamakuni on neljän vuoden aikana liukunut huomattavasti enemmän kohti eurooppalaisempaa elokuvaa ja ns. arthouse -elokuvien suuntaan. Sen lisäksi myös käsittämättömän surkeat kalkkunaelokuvatkin kiehtovat, etenkin jos ne ovat jotain muuta kuin länsimaista käsialaa. Kuten vaikkapa aivan uskomattoman upea Turkish Star Wars (Dünyayı Kurtaran Adam)!

Sivun alaosan tuopit piirsin ensimmäisen pääsykoepäivän iltana, kun kävimme tuutorien ohjaamana pannuhuoneen terassilla. Kiviäkin kiinnostaa!

(klikkaa suuremmaksi)

Joku toinen KuMuun hakenut tyyppi piirsi sivun yläosan ukon kuvapäiväkirjaani. En muista enää nimeä. Jos kuvan tehnyt lukee tätä, ilmoita nimesi!