Negatiivisuus on positiivinen asia

“EI” on suosikkiadjektiivini ja kuvaa hyvin niin ajatuksiani, kuin tuotantoanikin.

Archive for the 'Vieraat' Category

Kuopas on IHQ

Kirjoitettu 23. Marraskuu, 2008 @ 22:56. Aihe Erno, Kollaasikikkailua, KuMu, Kuvapäiväkirjasettiä, Vieraat

Pakosuunnitelmia
(klikkaa suuremmaksi)

Kukapa ei olisi ajatellut yhteiskunnasta eroamista ja tämän kaiken paskan jättämistä? Toivon ainakin, että useampikin olisi sitä edes joskus miettinyt, sillä silloin meillä on vielä ehkä jotain toivoakin paremmasta huomisesta.

Valokuvaviritelmää
(klikkaa suuremmaksi)

KuMussa valokuvauskurssilla kuvattiin mustavalkokuvia jotka myös vedostettiin itse. Tämän kollaasiyritelmän kuvat olen siis ottanut ja kehittänyt itse. Kuvissa näyttäisi esiintyvän enimmäkseen Mikko, vaikka näynhän minäkin tuolla vasemmassa alareunassa rastoineni.

Kuopas kotina
(klikkaa suuremmaksi)

Tämä kuva kertonee tunteista ja kokemuksistani Kuopaksen (Kuopion opiskelija-asuntosäätiö) asunnossa. On se niin ihanaa joutua meteliä aiheuttavien, jatkuvasti ryyppäävien ja epävirallista panimoalan tutkintoa suorittavien (kiljua siivouskomerossa), vasta kotoa muuttaneiden ala-ikäisten ammattikoululaisten kanssa samaan asuntoon. Suosittelen sinullekin!!1

Mikko iskee jälleen
(klikkaa suuremmaksi)

Mikko piirteli tälle sivulle, paitsi että minä piirsin tuohon keskelle Mikon. Tämän kuvapäiväkirjan viimeinen sivu, ensi kerralla siis seuraava kirja!

Jos olisin musta

Kirjoitettu 10. Marraskuu, 2008 @ 20:09. Aihe Erno, Liminka, Opiskelu, Sarjakuva, Vieraat

Vierailu Limingassa Joonasta kiusaamassa
(klikkaa suuremmaksi)

Vaikka enää en opiskelekaan Limingassa, siellä on hauska aina joskus käydä kylässä. Siellä ei taida enää opiskella ketään tuttuja, mutta sarjisope Keijo löytynee edelleen.

Joonas vierailee jälleen
(klikkaa suuremmaksi)

Joonas Kainulainen piirsi kuvapäiväkirjaani tällaisen jutun. Jos olisin musta, olisikohan minulla isompi kikkeli?

mcmurder022-23.jpg
(klikkaa suuremmaksi)

Sarjakuva viittaa siihen, kun hain chat-juontajan paikkaa Diggari tv-kanavalta. Hakemukseni oli sarjakuvamuotoinen ja se löytyy täältä. Pääsin haastatteluun, kuten sarjakuva kertoo. Lopulta myös itse työhön, jota kesti noin vuoden kunnes chat-tuotanto siirtyi Kuopiosta Tampereelle.

Kokoomuksen ehdokkaan pääseminen kuvapäiväkirjaani ei ole viite poliittisesta suuntautuneisuudestani. Se on vain merkki viehtymyksestäni “anti-estetiikkaan”, jota jotkut huonoksi mauksi kutsuvat.

Syksyllä 2004 feat. Homopaska

Kirjoitettu 20. Lokakuu, 2008 @ 10:49. Aihe Erno, KuMu, Opiskelu, Vieraat

Kiireinen syksy 2004
(klikkaa isommaksi)

Jotkut asiat eivät ilmeisesti paljoakaan muutu. Syksy on ollut kiireistä aikaa nyt neljä vuotta myöhemminkin, vaikka opiskelut Muotoiluakatemiassa ovatkin ohitse.

Olen auto (vektoriversio)
(klikkaa suuremmaksi)

Syksyn aikana eräällä kurssilla harjoittelimme Freehandin käyttöä. Nykyäänhän sen sijasta opetetaan Illustratoria, kun asiat ehtivät muuttua ja Adobe meni ja osti Macromedian. Yksi hyvä syy, miksi sommittelua, värioppia ja piirustusta pitäisi opettaa ohjelmista irrallaan. Kun perusasiat ovat kunnossa, ohjelmat voi oppia vaikka ne vuosien saatossa vaihtuisivatkin.

Tämä kuva on Freehandilla toteutettu vektoriversio vesivärityöstäni, joka oli osa ennakkotehtäviäni kouluun hakiessani. Vesiväriversio löytyy täältä.

Homopaskan merkintöjä
(klikkaa suuremmaksi)

Kaverini Homopaska liftasi Kuopioon ja täytti kuvapäiväkirjaani.

pimpeli pom
(klikkaa suuremmaksi)

Tämän sivun alaosan sarjakuvan piirsin itse, mutta pyysin Homopaskaa kirjoittamaan puhekuplien tekstit.

Antti Tuisku vauhdissa jälleen

Kirjoitettu 13. Syyskuu, 2008 @ 11:35. Aihe Erno, Kollaasikikkailua, KuMu, Sarjakuva, Vieraat

Me rakastamme teitä (Antti Tuisku)
(klikkaa suuremmaksi)

Kuten edellisessäkin blogaisussa tuli esille, Antti Tuiskun kaltaisille henkilöille on aina ollut kiva irvailla kuvapäiväkirjassa. Usein ei kyse ole henkilöstä itsestään (tässä tapauksessa siis Tuisku) vaan julkisuudesta ja siinä paistattelusta. Irvailuni koskee usein lähinnä koko sirkusta, jossa henkilöt itse ovat lähinnä vain pelinappuloita jotka vaihtuvat ajan myötä. Anttikin on siis tavallaan julkkisen symboli. Pakko on tietysti myöntää, että hänen amerikkalaiselta näyttävä pepsodenthymy on yksi syy siihen miksi hän on ollut aina niin helppo valinta…

Antti Tuisku seikkailee taas (feat. Mikko Lepistö)
(klikkaa suuremmaksi)

Mikko Lepistö otti Antin ja Ernon käsittelyynsä ja ryhtyi improvisoiden piirtämään tätä sarjakuvaa. Neljänneksi viimeiseen ruutuun piirsin oikeanpuoleisen ukon ja tein hänen puhekuplansa. Kolme viimeistä ruutua on myös minun tekemiäni, liekö Mikolta loppui into kesken sarjakuvan. Oli miten oli, pidän erityisesti ruudusta jossa Erno soittaa kännykällä ja Antti on takana ruoskan kanssa. Taidetta!

Sitten pari sivua töherryksiä, jotta päästään ensi kerralla katselemaan seuraavaa kuvapäiväirjaa.

Kuopion kaupungintalo ja muuta sutturaa

Kuvapäiväkirjatöhertelyä (sarjakuvaa)

Sitten vielä sisäkansi ja ulkokansi tästä kuvapäiväkirjasta. Niin, mielestäni niissä on hauskoja kuvayhdistelmiä ja siksi laitan nekin tänne. Kun kerta ovat näyttämisen arvoisia. Teidän mielestä en tietenkään tiedä.

Festaripäiviksen sisäkansi
(klikkaa suuremmaksi)

Festaripäiviksen takakansi
(klikkaa suuremmaksi)

Sen pituinen se. Ensi kerralla taas uuden kirjasen uudet kujeet!

Nalle Puh ja ihminen

Kirjoitettu 10. Syyskuu, 2008 @ 17:32. Aihe Erno, KuMu, Opiskelu, Sarjakuva, Vieraat

Nalle Puh ja ihminen

Nalle Puhin ääriviivat ovat siskoni tytön Aadan piirtämiä. Piirtäessään paperille Puhin hän taisi olla noin viisi vuotta vanha. Sain piirroksen itselleni ja suurensin sitä myöhemmin Limingassa kopiokoneella. Kuvapäiväkirjaan se pääsi vasta myöhemmin, kun löysin kyseisen kuvan leikekokoelmistani. Vahvistin Nallen ääriviivoja paksummiksi, mutta sanoisin kuvan olevan 70-80% Aadan käsialaa.

Erno seikkailee (Mikko Lepistö)
(klikkaa isommaksi)

Aloitettuani opiskelun Kuopion Muotoiluakatemiassa, kuvapäiväkirjassa vieraili toisinaan myös muita graafisen viestinnän opiskelijoita. Tämä on Mikko Lepistön jonkin tunnin (tai välitunnin) aikana tekemä sarjakuva.

Antin tuutoripiirros

Antti piirsi alemman kuvan Savisaaren pirskeissä. Hänelle sivellin ja pullomuste eivät olleet tuttuja välineitä, jonka vuoksi hän pahoitteli epäselvää jälkeä.

Ylempänä mainitusta Diablo 2:sta tuli mieleeni, että ilmeisesti peliä on pelannut (ja pelaa ehkä edelleen?) moni muukin piirtelijä. Aihe kun tuli hiljattain vastaan myös Grezenin sarjakuvablogissa.

Tuiskuttaa (feat. Erno)
(klikkaa suuremmaksi)

Jatkoa edelliseen. Näytämpä oikeanpuoleisessa kuvassa melkoiselta puistokemistiltä. Antti Tuisku pääsi tuohon aikaan usein kuvapäiväkirjoihini, olihan hänen kasvonsa lehdissä tuolloin varsin useasti. Ja olihan sitä pakko liimaila, jotta Erno sai jotain runkkausmatskua…

Festaripäivis Ilosaaressa ‘04

Kirjoitettu 3. Heinäkuu, 2008 @ 03:10. Aihe Erno, He-Man, Kestoaiheet, Vieraat

Neljä vuotta sitten kävin viimeksi Ilosaarirockissa, jossa myös aloitin taas uuden kuvapäiväkirjan. Siksi kutsun sitä festaripäivikseksi, vaikka siinä on paljon muutakin kuin festareihin itseensä liittyvää.

Festaripäiviksen kansi
(klikkaa suuremmaksi)

Kuvapäiväkirjan kansi.

Festaripäiviksen sisäkansi (ensimmäinen)
(klikkaa suuremmaksi)

Sisäkansi.

Oulun ratapihaa ja Hemania
(klikkaa suuremmaksi)

Oulun ratapihaa.
He-Mania ei voi koskaan olla liikaa!

Antti Tuisku, Erno ja Homopaska (Ilosaaressa)
(klikkaa suuremmaksi)

En muista esiintyikö Antti Tuisku Ilosaaressa. Muistaakseni ei. Mutta noihin aikaan hänen kuvansa tuli vastaan joka paikassa, joka tietysti johti siihen että hän pääsi myös kuvapäiväkirjaani. Ja kuten Erno sanoo, onhan sillä hyvä perse!

Pastori saarnaa Ernolle

Lätkäsin tuon alareunan oikeanpuoleisen ruudun tuohon, ja heti leiritoverini epäilivät että se on kannanotto muiden piirustustaitoa kohtaan. Oikeasti kyse oli vain siitä, että minulla sattui se olemaan mukana ja se mielestäni sopi tuohon. Mutta hienoa kun löytyy erilaisia tulkintoja!

Kuuntelimme Ilosaaressa leirissämme Rankka pastori -radiokuunnelmia, joihin tuo Mentorin piirtämä pastori viittaa. Kuuntelimme myös c-kasetille tallentamiani Veli-Pekka Saarikallen saarnoja. Ikuisesti jäi mieleen tapaus ruokakaupan kassajonosta (oli aika paljon ihmisiä) jossa seisoessa mukana olleesta mankastani kaikui Saarikallen raivokas huuto: ITSETYYDYTYS ON HIMON JA HEKUMAN SYNTI. Oli siinä ihmisillä naamat punaisina. Meitä ei hävettänyt, eihän se meidän saarna ollut ja olimme ehkä hiukan väsyneitä. Saatoimme olla hiukan päihtyneitä. Mistä tietää?

Naulojaaaaaaa

Olisi kivaa itsekin tietää, mikä tämä naulajuttu on…

Käännöskukkanen, mualailua ja henkimaailman hommia

Kirjoitettu 1. Kesäkuu, 2008 @ 22:31. Aihe Kuvapäiväkirjasettiä, Mitä lie mualailua, Vieraat

Bubsy the Bobcat käännöskukkanen

Raahessa törmäsin vanhan Megadrive -pelin koteloon, jonka takakannessa oli mielenkiintoinen käännös pelin kuvauksesta. Yllä englanniksi saman kotelon englanninkielinen osuus ja alla mielenkiintoinen suomennos. Näin herkullisiin käännöskukkasiin törmää valitettavan harvoin.

Halme ja kumppanit

Tony Halme on henkilö, joka ollessaan kansanedustajana esiintyi paljon lehdissä. Hänestä otetut kuvat olivat usein varsin huvittavan näköisiä ja ilmeet melkoisia. Tämäkin syynä, miksi häntä oli hauska piirtää tuolloin kuvapäiväkirjaan. Kuten myös Jormaa. Mutta se on eri tarina se.

Elämää, ei sen enempää
(klikkaa suuremmaksi)

Tämä sivu on esimerkki tyylistä, joka alkoi yleistymään Limingassa opiskelun jälkeen. Eli aukeaman kokoisten kuvien tekeminen, joissa ei välttämättä ollut mitään yksittäistä teemaa ja ideaa, vaan kuvilla, väreillä aiheilla leikittelyä. Tässä kuvassa yhdistyy kesäinen aurinko, kuolema, nauru, Jaana Pelkonen, hevonen (jonka turpa on varsin epäonnistunut) sekä tarra jossa lukee “ala uskoa ihmisiin jotka ovat OIKEASSA”.

Überhitler

Tämä on superpahis nimeltä Überhitler. Hänen paidassaan oleva tunnus on saksalainen Y, jos kuvittelit jotain muuta, olet psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Matti Alasen settiä

Tämän sivun on tehnyt Matti Alanen. Hän kertoi jonkin toisen voiman vallanneen hänet, joka teki tämän piirroksen. Hienoa!

Pänikkäbileet -04

Kirjoitettu 27. Toukokuu, 2008 @ 22:46. Aihe Sarjakuva, Vieraat

Vesivärisuttua (tjsp)

Joskus on mukavaa kokeilla väreillä saada aikaan erilaisia pintoja. Tässä käytin muistaakseni muovipussia apuna, jolla siis levitin väriä ja koitin saada aikaan jonkinlaisia painaumia. En osaa sanoa onnistuinko. Vaan liekö sillä väliäkään?

Pänikkäbileet sivu 1
(klikkaa suuremmaksi)

Tuolloin vuosia sitten pänikkäbileet oli vuotuinen perinne, joka oli hyvä syy siirtyä hetkeksi keskelle Siikajoen korpea. Siellä oli luvassa siis pänikkä täynnä boolia ja sekalainen seurue nuorta väkeä. Tällä kertaa minulla oli mukana kuvapäiväkirja. Myöhemmin en tietääkseni ole pänikkäbileissä vieraillutkaan…

Pänikkäbileet sivu 2
(klikkaa suuremmaksi)

Kuten näkyy, en ole ainoa joka on piirtänyt/kirjoittanut kuvapäiväkirjaani. Erityisesti Asko piirsi kirjaani ahkerasti. Hän on onnistunut kuvaamaan sivun alalaidassa Raulin ja Joketsin juuri sellaisina kuin he todellisuudessakin ovat.

Pänikkäbileet sivu 3
(klikkaa suuremmaksi)

Huomattuani myöhään, ettei nukkuminen varsinaisessa asuinrakennuksessa ole mahdollista (mm. Joketsi päätti herättää jokaisen nukkumista yrittävän), sopivan tilaisuuden tullen livautin patjan piharakennukseen. Siellä sain nukuttua mukavasti, kunnes joku tuli ulos huutelemaan “vittu mää oon päissäään”…

Kukkayllätys

Sivellin on kiva.

Nettisivujen säätöä ja tussituhertelua

Tussi ei ole kiva. Kun vertaa siveltimeen, ero on kuin yöllä ja päivällä, siveltimen eduksi. Tietysti toisinaan sitä vain tulee paskaa jälkeä, olipa mikä väline hyvänsä. Niin ja en teistä tiedä, mutta minusta tämän sivun yläreunan jälki on ihan helvetin paskaa. Mutta voihan se jonkun mielestä tähän sopiakin. Monen mielestä paskakin on hyvää.

Tommi vierailee liftausta odotellessa

Olin Vihannissa, kun Tommi tuli kylään ja vieraili kuvapäiväkirjassani. Valmistauduin lähtemään liftaamaan Tampereelle, josta siis lisää seuraavassa päivityksessä.

He-Man sekoaa (plus Omega)

Kirjoitettu 12. Toukokuu, 2008 @ 21:46. Aihe He-Man, Kestoaiheet, Liminka, Opiskelu, Valmiimmat sarjikset, Vieraat

He-Man sekoaa
(klikkaa suuremmaksi)

Joonas Kainulainen teki tämän mahtavan He-Man kollaasin etsimällä He-Man sarjakuvista sopivia ruutuja, valokopioimalla ne ja laittamalla ne uuteen järjestykseen. Toisin sanoen, tekstit ovat Joonaksen käsialaa, muu taas He-Man sarjakuvalehden piirtäjän (kuka lieneekin). Itse aioin värittää tämän hienon A3-kokoisen kopion, mutta värittämiseni näytti jäävän pelkkään He-Maniin. Noh, toimii mainiosti ilman värejäkin!

Sitten vielä oma 15 strippiä käsittävä sarjakuvaprojektini Omega. Kyseisen sarjakuvan idea oli lähteä tekemään “mykkäsarjakuvaa” jossa pelataan symboleilla. Sarjan maailmassa on oma kieli, jonka löytäminen voi olla etenkin aluksi vaivalloista, mutta käy helpommaksi mitä useamman stripin lukee. Suosittelenkin asennoitumaan strippeihin kuva-arvoituksen tapaan. Ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole ja olen kuullut mitä hulvattomimpia tulkintoja. Kuulen niitä myös mielelläni lisää!

Omega oli myös kokeilu vektorigrafiikan suhteen. Siksi siitä on myös Flash-versiot olemassa. Ne ovat siis resoluutiovapaita vektorirgrafiikan tavoin ja ruutuja voi klikkailla ylös (ja takaisin) haluamallasi tavalla.

Kaikki 15 strippiä flash-versioina (tiedostolistauksena)

Kaikki 15 strippiä isoina png-kuvina (tiedostolistauksena)

Viimeisiä Limingan muistoja esitellessä

Kirjoitettu 10. Toukokuu, 2008 @ 21:58. Aihe Kestoaiheet, Kuvapäiväkirjasettiä, Liminka, Opiskelu, Sarjakuva, Vieraat, Wolfgang Sauer

Wolfgang Sauer

Wolfgang Sauer kaikessa loistossaan!

Saksalainen joudlausukko

Saksalaisen lastenlaululevyn jodlaava ukko. Pää on suurennettu moninkertaiseksi sarjakuvalinjan mustavalkoisella kopiokoneella ja sitten väritetty vesiväreillä.

väärinymmärretty taiteilija
(klikkaa suuremmaksi)

Ville Ranta käsitteli tuohon aikaan Kalevassa julkaistussa (muistaakseni?) sarjakuvassa Hannu Lukinin taidenäyttelyä Oulussa ja sen metkoja. Tai no siis minun muistini mukaan ainakin osa tuota sarjakuvaa julkaistiin Kalevassa, liekö kuitenkaan kokonaan. Oli joka tapauksessa hauskaa settiä, etenkin kun satuin tietämään Lukinin oikeastikin ja hänen hauskan persoonansa.

Ideointia
(klikkaa suuremmaksi)

Tällaisia ajatuksia tulee joskus tallennettua, harvemmin kuitenkaan sarjakuvina. Tämäkin on niitä asioita, jotka eivät koskaan saaneet tulta alleen kun en löytänyt tarpeeksi kiinnostuneita ihmisiä. Yksin on huono alkaa kirkkoakaan rakentamaan. Vaikka onhan sitäkin joku hullu espanjalainenkin ryhtynyt yksin väsäämään. Mutta niin, jonkinlaisen nettilehden (ei pelkästää sarjakuvia julkaisevan) perustaminen on ollut silloin tällöin puheissa. Saa ilmoittautua, jos asia kiinnostaa enemmän.

Antin Che-strippi ja omaa pörinää
(klikkaa suuremmaksi)

Antti toi Che Guevara aiheisilla stripeillään esiin kulttiäijän toista puolta. Murhaaja oli hänkin, olipa mielessä kuinka kaihoisa sosialistinen unelma täydellisestä yhteiskunnasta. Ei vain ehtinyt kehittyä kunnon natsiksi ennen kuin jo heitti veivinsä. Hyvä tapa jäädä elämään legendaksi.

Vähitellen Limingan aikaiset kuvapäiväkirjajutut on käyty kokonaan läpi. Olen toki hyppinyt joidenkin sivujen yli, etenkin jos olen kokenut ettei niissä ole riittävästi mitään esiteltävän arvoista. Materiaalia tuolta ajalta on kuitenkin niin paljon, ettei ole yhtään haitaksi karsia sitä edes hiukan.

Jatkossa blogi alkaa ajallisesti edetä nopeampaa tahtia, sillä Limingassa tuli tehtyä eniten kuvapäiväkirjamateriaalia lyhyen ajan sisällä. Omasta mielestäni tein siellä myös keskimääräisesti huonompaa (tai ainakin teknisesti onnettomampaa) settiä. Eli vaikka materiaalia ei olekaan syntynyt yhtä paljon, uskallan väittää että taso on kuitenkin noussut.