Antti Tuisku vauhdissa jälleen
Kuten edellisessäkin blogaisussa tuli esille, Antti Tuiskun kaltaisille henkilöille on aina ollut kiva irvailla kuvapäiväkirjassa. Usein ei kyse ole henkilöstä itsestään (tässä tapauksessa siis Tuisku) vaan julkisuudesta ja siinä paistattelusta. Irvailuni koskee usein lähinnä koko sirkusta, jossa henkilöt itse ovat lähinnä vain pelinappuloita jotka vaihtuvat ajan myötä. Anttikin on siis tavallaan julkkisen symboli. Pakko on tietysti myöntää, että hänen amerikkalaiselta näyttävä pepsodenthymy on yksi syy siihen miksi hän on ollut aina niin helppo valinta…
Mikko Lepistö otti Antin ja Ernon käsittelyynsä ja ryhtyi improvisoiden piirtämään tätä sarjakuvaa. Neljänneksi viimeiseen ruutuun piirsin oikeanpuoleisen ukon ja tein hänen puhekuplansa. Kolme viimeistä ruutua on myös minun tekemiäni, liekö Mikolta loppui into kesken sarjakuvan. Oli miten oli, pidän erityisesti ruudusta jossa Erno soittaa kännykällä ja Antti on takana ruoskan kanssa. Taidetta!
Sitten pari sivua töherryksiä, jotta päästään ensi kerralla katselemaan seuraavaa kuvapäiväirjaa.
Sitten vielä sisäkansi ja ulkokansi tästä kuvapäiväkirjasta. Niin, mielestäni niissä on hauskoja kuvayhdistelmiä ja siksi laitan nekin tänne. Kun kerta ovat näyttämisen arvoisia. Teidän mielestä en tietenkään tiedä.
Sen pituinen se. Ensi kerralla taas uuden kirjasen uudet kujeet!







14 Syyskuu, 2008 klo 13.54
Heiiii, loistojuttuja ernosta ja mahtisarjiksia!