Negatiivisuus on positiivinen asia

Löysin asuntoni rappukäytävästä Ronald McDonaldin myöntämän kunniakirjan McDonaldsin järjestämästä uimakoulusta. Laitan siitäkin tänne myöhemmin kuvan, kunhan se sivu tulee vastaan. Joka tapauksessa tämä inspiroi minua tekemään tästä aiheesta kannen seuraavalla kuvapäiväkirjalle. Kunniakirjan aihe vain vaihtui.

Mikäli haluaa hyvää pikaruokaa, sitä kannattanee etsiä paikallisilta grilleiltä ketjujen tarjonnan sijaan. Tämä on tietysti makuasia, saa sitä paskaakin syödä jos jotakuta se niin huvittaa. Toinen asia on tietysti McDonaldsin edustama amerikkalainen monokulttuuri, joka on levittäytynyt joka paikkaan. Samaan tyyliin on tietysti levittäytynyt iki-ihana suomalainen Nokiamme. Nokian eduksi kuitenkin laskettakoon, ettei heidän tuotteiden nimissä esiinny sana “happy”. Se jos mikä saa minut vihastumaan!

(klikkaa suuremmaksi)

Uskonnolliset lehdetkin tarjoavat usein materiaalia kuvapäiväkirjoihin. Ja kuten sarjakuvassa tulee esille, erinäisiä tekniikoita tulee kokeiltua sitä useammin mitä kauemmin kuvapäiväkirjojen tekeminen kestää. Jos olisin jättänyt kuvapäiväkirjan tekemisen vain yhteen vuoteen, monta piirtämisessä hyödyllistä asiaa olisi jäänyt huomaamatta.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän tyylistä arkielämän raportointia tulee nykyisin harvoin tehtyä. Joskus siihen palaan, mutta tällä hetkellä sellaisen tekeminen tuntuisi vain väkinäiseltä. Vaikka tietysti vaikka parisuhteestakin saisi aihetta revittyä vaikka kuinka. Ehkä tärkeämpää kuitenkin on, että tekee edes jotain. Kaikenlainen näpertäminen kun vie eteenpäin, enemmän tai vähemmän.

(klikkaa suuremmaksi)

Kuten edellisessäkin blogaisussa tuli esille, Antti Tuiskun kaltaisille henkilöille on aina ollut kiva irvailla kuvapäiväkirjassa. Usein ei kyse ole henkilöstä itsestään (tässä tapauksessa siis Tuisku) vaan julkisuudesta ja siinä paistattelusta. Irvailuni koskee usein lähinnä koko sirkusta, jossa henkilöt itse ovat lähinnä vain pelinappuloita jotka vaihtuvat ajan myötä. Anttikin on siis tavallaan julkkisen symboli. Pakko on tietysti myöntää, että hänen amerikkalaiselta näyttävä pepsodenthymy on yksi syy siihen miksi hän on ollut aina niin helppo valinta…

(klikkaa suuremmaksi)

Mikko Lepistö otti Antin ja Ernon käsittelyynsä ja ryhtyi improvisoiden piirtämään tätä sarjakuvaa. Neljänneksi viimeiseen ruutuun piirsin oikeanpuoleisen ukon ja tein hänen puhekuplansa. Kolme viimeistä ruutua on myös minun tekemiäni, liekö Mikolta loppui into kesken sarjakuvan. Oli miten oli, pidän erityisesti ruudusta jossa Erno soittaa kännykällä ja Antti on takana ruoskan kanssa. Taidetta!

Sitten pari sivua töherryksiä, jotta päästään ensi kerralla katselemaan seuraavaa kuvapäiväirjaa.

Sitten vielä sisäkansi ja ulkokansi tästä kuvapäiväkirjasta. Niin, mielestäni niissä on hauskoja kuvayhdistelmiä ja siksi laitan nekin tänne. Kun kerta ovat näyttämisen arvoisia. Teidän mielestä en tietenkään tiedä.

(klikkaa suuremmaksi)

(klikkaa suuremmaksi)

Sen pituinen se. Ensi kerralla taas uuden kirjasen uudet kujeet!

Nalle Puhin ääriviivat ovat siskoni tytön Aadan piirtämiä. Piirtäessään paperille Puhin hän taisi olla noin viisi vuotta vanha. Sain piirroksen itselleni ja suurensin sitä myöhemmin Limingassa kopiokoneella. Kuvapäiväkirjaan se pääsi vasta myöhemmin, kun löysin kyseisen kuvan leikekokoelmistani. Vahvistin Nallen ääriviivoja paksummiksi, mutta sanoisin kuvan olevan 70-80% Aadan käsialaa.

(klikkaa isommaksi)

Aloitettuani opiskelun Kuopion Muotoiluakatemiassa, kuvapäiväkirjassa vieraili toisinaan myös muita graafisen viestinnän opiskelijoita. Tämä on Mikko Lepistön jonkin tunnin (tai välitunnin) aikana tekemä sarjakuva.

Antti piirsi alemman kuvan Savisaaren pirskeissä. Hänelle sivellin ja pullomuste eivät olleet tuttuja välineitä, jonka vuoksi hän pahoitteli epäselvää jälkeä.

Ylempänä mainitusta Diablo 2:sta tuli mieleeni, että ilmeisesti peliä on pelannut (ja pelaa ehkä edelleen?) moni muukin piirtelijä. Aihe kun tuli hiljattain vastaan myös Grezenin sarjakuvablogissa.

(klikkaa suuremmaksi)

Jatkoa edelliseen. Näytämpä oikeanpuoleisessa kuvassa melkoiselta puistokemistiltä. Antti Tuisku pääsi tuohon aikaan usein kuvapäiväkirjoihini, olihan hänen kasvonsa lehdissä tuolloin varsin useasti. Ja olihan sitä pakko liimaila, jotta Erno sai jotain runkkausmatskua…

Pahoittelen etukäteen ilmoittamatta jäänyttä taukoa tämän blogin päivittämisessä. Asuessani ulkomailla netin saatavuus vaihteli, mutta nyt taas Suomessa on tämän suhteen vakaampaa. Odotettavissa siis on säännöllisempää päivittelyä.

(klikkaa isommaksi)

Tämä on tussiterällä tehty piirrelmä, käyttäen mallina City-lehden kannessa ollutta kuvaa. Oikean reunan suttu saa pohtimaan miltähän näyttäisi jos tämän siirtäisi Flashiin ja animoisi tuon moskan leijailemaan oikealta vasemmalle päin naisen kasvoja. Vähän kuin syksyn lehdet lentelisivät!

(klikkaa isommaksi)

Sarjakuvan aihe selvinnee itse sarjakuvasta. Vaikka jälki onkin luonnosmaista ja suttujakin esiintyy, pidän tämän sarjakuvan rentoa jälkeä varsin onnistuneena. Siveltimen käyttö on tässä vaiheessa jo alkanut luonnistua varsin hyvin. Sen myötä tapa piirtää Erno alkaa jo vakiintua tämän kaltaiseksi. Tietysti välineen vaikuttaa: jatkossakin Erno näyttää erilaiselta esim. tussilla piirrettynä.

Seuraavaksi molemmat sivut työhakemuksestani kyseiseen työpaikkaan, josta yllä on kyse.

(klikkaa isommaksi)

(klikkaa isommaksi)

Sain paikan. Työskentelin siis vuoden ajan Diggari kanavalla yhtenä chat-juontajista. Pelottavaa, eikö totta?