Negatiivisuus on positiivinen asia

Joskus sitä ei vain saa aikaan kelvollista jälkeä. Näin kävi tälläkin kertaa, kun yritin liftausta ja sen tunnelmia piirtää. Palattuani takaisin kotiin, kaivoin kamerani suttuisia digikuvia ja piirsin niistä mallista ihmisiä (ja Ernoa). Tästä syystä Katjan piirtäminen on onnistunut varsin hyvin, mikä innostikin jatkamaan samaa tyyliä seuraavalle sivulle.
Vaikka kuvat onkin piirretty jälkikäteen, en pidä sitä hirvittävän merkityksellisenä sillä ne on kuitenkin piirretty pian itse tapahtuman jälkeen, jolloin sen tärkeät ja merkityksellisenä pitämäni asiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Tietysti suoraan paikan päälläkin olisi voinut piirtää ja sekin onnistuu joskus. Ei kuitenkaan aina, varsinkin jos viime aikoina improvisaatioluonteinen piirtäminen on ollut jäljeltään kömpelöä. Syntyy jo valmiiksi kovat paineet, kun aikaisemmat epäonnistumiset kummittelevat.Olipa lopputulos valokuvasta piirretty, se on silti parempi kuin että nämä kuvapäiväkirjan sivut olisivat tyhjiä. Olivatpa sitten kuinka “vähäeleisiä” tai “valokuvamaisia” hyvänsä.
(klikkaa suuremmaksi)

Tässäkin sarjakuva on piirretty jälkikäteen, mutta valokuvia ei ole ollut käytössä. Onhan tilanne tapahtunut lyhyessä ajassa, jolloin ei helposti tullut mieleenkään ottaa kuvia. Ainoastaan julistetta esittävässä kuvassa on hiukan otettu mallia alkuperäisestä julisteesta, havainnollistaakseni päätöstä ottaa se mukaani. Muut kuvat ovat sarjakuvamaisempia ja anatomiakin heittelehtii. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei realismi aina tuo mitään lisäarvoa. Eikä se toisi sitä tässäkään tapauksessa. On usein jopa niin, että rennommin kerrottu kuvakerronta toimii paremmin ja on helpommin lähestyttävää. Ja tietysti rennossakin kuvakerronnassa voi anatomia yms. realismi kehittyä paremmaksi. Se vain edellyttää harjoittelua.
(klikkaa suuremmaksi)

Tässä ollaan siellä Raulin luona juhannustunnelmissa. Tuolloin kuvapäiväkirjan tekeminen oli vielä varsin tuore asia minulle, vaikka olinkin jo monta kuukautta sellaista pitänyt (ja hyvin tiiviiseen tahtiin vielä). Oli mielenkiintoista havaita, miten kuvapäiväkirjan kuljettaminen erilaisiin bileisiin vaikuttaa omaan toimintaani niissä.Karkeasti sen voisi jakaa kahteen: piirrän itse tai luovutan kirjan jonkun muun täytettäväksi. Jos bileissä ei esimerkiksi ole paljon ihmisiä joita tuntisin, on kätevää etsiä sopiva paikka ja alkaa piirtää. Jossain vaiheessa joku ennalta tuntematonkin saattaa kiinnostua tekemisestäni. Silloin on mahdollisuus laittaa kirja eteenpäin ja päästä itse osallistumaan itse bileisiin, siinä määrin kuin koen sen mielekkääksi.Joskus tuntuu siltä, etten ole tehnyt kuvapäiväkirjaani tarpeeksi. Jos olen silloin tällaisissa bileissä kuten tätä sivua tehdessä, tulee helposti sellainen olo että minun pitää jotenkin “ansaita” vapaa-ajan vietto. Muiden juhliessa itse olen proletariaatti joka sovittaa tekemätöntä työtä tekemällä sitä lisää. Usein kuitenkin tajuan tämän itse jossain vaiheessa ja pyrin saada kirjan muiden käsiin. Eikä tätä tilannetta pääse helposti syntymään, mikäli olen ollut ahkera esimerkiksi aiemmin samana päivänä.
(klikkaa suuremmaksi)

Internetin lisäksi viittauksia muualle löytyy valtavasti muualtakin. Niihin ei vain ole yhtä helppo loikata, kun ei ole mitään mistä klikata surffaten laineelta toiselle. Kuten ehkä monet tunnistavat, sivun alareunan stripin olen piirtänyt itse. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä tunnista käsialaani alimmasta lauseesta. Ehkä krapula on auttanut hiukan epätavallisen käsialan synnyttämisessä, ken tietää? Joka tapauksessa viimeinen lause viittaa tietysti Johannes Rojolan legendariseen animaatioon Homovittu. Se löytyy mm. täältä.

Joskus on mukavaa kokeilla väreillä saada aikaan erilaisia pintoja. Tässä käytin muistaakseni muovipussia apuna, jolla siis levitin väriä ja koitin saada aikaan jonkinlaisia painaumia. En osaa sanoa onnistuinko. Vaan liekö sillä väliäkään?

(klikkaa suuremmaksi)

Tuolloin vuosia sitten pänikkäbileet oli vuotuinen perinne, joka oli hyvä syy siirtyä hetkeksi keskelle Siikajoen korpea. Siellä oli luvassa siis pänikkä täynnä boolia ja sekalainen seurue nuorta väkeä. Tällä kertaa minulla oli mukana kuvapäiväkirja. Myöhemmin en tietääkseni ole pänikkäbileissä vieraillutkaan…

(klikkaa suuremmaksi)

Kuten näkyy, en ole ainoa joka on piirtänyt/kirjoittanut kuvapäiväkirjaani. Erityisesti Asko piirsi kirjaani ahkerasti. Hän on onnistunut kuvaamaan sivun alalaidassa Raulin ja Joketsin juuri sellaisina kuin he todellisuudessakin ovat.

(klikkaa suuremmaksi)

Huomattuani myöhään, ettei nukkuminen varsinaisessa asuinrakennuksessa ole mahdollista (mm. Joketsi päätti herättää jokaisen nukkumista yrittävän), sopivan tilaisuuden tullen livautin patjan piharakennukseen. Siellä sain nukuttua mukavasti, kunnes joku tuli ulos huutelemaan “vittu mää oon päissäään”…

Sivellin on kiva.

Tussi ei ole kiva. Kun vertaa siveltimeen, ero on kuin yöllä ja päivällä, siveltimen eduksi. Tietysti toisinaan sitä vain tulee paskaa jälkeä, olipa mikä väline hyvänsä. Niin ja en teistä tiedä, mutta minusta tämän sivun yläreunan jälki on ihan helvetin paskaa. Mutta voihan se jonkun mielestä tähän sopiakin. Monen mielestä paskakin on hyvää.

Olin Vihannissa, kun Tommi tuli kylään ja vieraili kuvapäiväkirjassani. Valmistauduin lähtemään liftaamaan Tampereelle, josta siis lisää seuraavassa päivityksessä.

(klikkaa suuremmaksi)

Jokainen joka ei tiedä mikä on Yatta, sivistäköön itseään klikkaamalla vaikkapa tästä.

Jessen mallina on toiminut Marko Annala.

Alaosan setti tuskin selittelyjä kaipaa.

Miestenlehdistä löytyy joskus kivoja kuveja. Sellaisista voi harjoitella piirtämään vaikkapa anatomiaa. Jonka olen piirtänyt tässä kuvassa päin vittua. Mutta siitähän näissä lehdissä onkin kysymys?

(klikkaa suuremmaksi)

Hukkaaminen on yksi niistä asioita, joissa voisin väittää olevan jonkinlainen asiantuntija. En nyt muista miksi, taisin hukata ajatuksen joka minun piti tähän alunperin kirjoittaa.

Langennut enkeli -kuvapäiväkirjan kannen (jonka nimi tulee siis tästä kuvasta) tein vesivärikynillä. Alunperin tästä aiheesta tein metalligrafiikkatyön, jota en kuitenkaan ole toistaiseksi skannannut.

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten matkasin Kuopioon pääsykokeisiin. Nyt tätä kirjoittaessa olen juuri valmistumassa Kuopion Muotoiluakatemiasta graafisen viestinnän koulutusohjelmasta. On hauska palata tähän kuvapäiväkirjamerkintään juuri siksi, että pian olen jättämässä tämän kaupungin taakseni. Ja kun katson tämän sivun pohdintaa, pohdin nykyisin tätä täysin samaa asiaa. Sivellin on palannut taas kuluneen vuoden aikana uudelleen käyttöön. Enkä edelleenkään ole kehittänyt tarpeeksi hyvää metodia kuljettaa mukana sivellintä kätevästi, sekä tietysti pullomustetta ja vettä (laimennusta ja siveltimen puhdistamista varten). Work in progress…

(klikkaa suuremmaksi)

On tosiaan jännä, miten ensivaikutelma elokuvasta voi olla varsin positiivinen, mutta jälkeenpäin ajateltuna (esim. seuraavana päivänä) sitä saattaa pitää jo ihan paskana. Olen nykyisin samaa mieltä tuosta Perhosvaikutuksesta. Muutenkin elokuvamakuni on neljän vuoden aikana liukunut huomattavasti enemmän kohti eurooppalaisempaa elokuvaa ja ns. arthouse -elokuvien suuntaan. Sen lisäksi myös käsittämättömän surkeat kalkkunaelokuvatkin kiehtovat, etenkin jos ne ovat jotain muuta kuin länsimaista käsialaa. Kuten vaikkapa aivan uskomattoman upea Turkish Star Wars (Dünyayı Kurtaran Adam)!

Sivun alaosan tuopit piirsin ensimmäisen pääsykoepäivän iltana, kun kävimme tuutorien ohjaamana pannuhuoneen terassilla. Kiviäkin kiinnostaa!

(klikkaa suuremmaksi)

Joku toinen KuMuun hakenut tyyppi piirsi sivun yläosan ukon kuvapäiväkirjaani. En muista enää nimeä. Jos kuvan tehnyt lukee tätä, ilmoita nimesi!

(klikkaa suuremmaksi)

Tämän oli tarkoitus olla ensimmäinen osa Limingassa kehittelemääni “Ernolla on asiaa” -sarjaa, mutta näillä näkymin jäi viimeiseksi. Toisen osan käsikirjoitus on jossain tallessa (liian hyvässä), mutta ainakin nyt jaksan epäillä että palaisin vielä uudelleen tämän sarjan ääreen. Tuskin ainakaan enää ahdan sanomaani yhteen sivuun ja rakenna siten tällaista saarnaavaa yhden sivun pläjäystä. Nykyisin haluaisin sanoa sanottavani vähittäin pidempien tarinoiden kautta. Mutta se on toinen tarina se.

Joka tapauksessa tämä sarjakuva on ensimmäinen laatuaan, jossa käsittelen todella henkilökohtaisia asioita. Kun tämä valmistui, en edes näyttänyt tätä kenellekään jota en jo valmiiksi tuntenut. Sarjakuvan aihe oli sen verran tuore vielä, eikä se mielestäni kuulunut kenellekään ulkopuoliselle. Tämä on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut ja siksi laitoin tämän tänne kaikkien nähtäville.

(klikkaa suuremmaksi)

Blogi on ollut taas päivittämättä hetken aikaa. Amk-opintojeni viimeisen jakson julistekurssi on pitänyt minut kiireisenä. Hyvitykseksi poissaololleni laitan poikkeuksellisesti tuoretta materiaalia tältä viikolta. Kyseessä on siis julistetta varten tehty pullomusteella ja siveltimellä tehty A3 -kokoinen setti. Taustan New York on tehty erikseen ja merirosvo toiselle paperille. Varsinaista julistetta varten tein merirosvon vielä uusiksi. Tämä ei siis ole julisteeksi päätynyt versio. Mutta niin, tällaista tulee tehtyä nykyisin. Ja tyytyväinen olen tähän sikäli, että kaikkiaan tämän homman tekemiseen meni pari päivää. Tähän tietysti vaikutti valittu tekniikka. Väreillä toteutettuna aikaa olisi kulunut taatusti enemmän.

Sitten vielä yksi sarjakuva Limingan ajoilta. Kyseessä oli Hannu Lukinin (maalauksen opettaja) kritiikkitehtävä. Hänellä oli lappusia joihin oli kirjoitettu lauseita ja jokainen opiskelija poimi sokkona niistä yhden. Lauseen perusteella piti tehdä teos, sarjislinjalaisten sarjakuva, kuvataidelinjalaisten maalaus, veistos, jne. Mutta niin, oma lauseeni on viimeisessä puhekuplassa. Ja tuo sarjakuvan kalju opettaja on siis Lukin itse.

Muuta mainittavaa tästä on träkkien vaikutus lopputulokseen. Träkit, nuo vanhoillisten kristillisten (Suomessa muistaakseni helluntaiseurakunnan) jakamat pienet sarjakuvalehdet olivat hauskaa luettavaa Limingassa. Impivaaran sarjishyllyssä niitä oli paljon. Niistä bongasin naurettavan camp-tyylisesti piirretyn paholaisen, jonka päätin mallintaa tähän sarjakuvaan lähes identtisenä. Lisäksi Lukin sopi “perkeleeksi” senkin vuoksi, että uskonnolliset tahot suhtautuvat usein epäluuloisesti taidekouluihin ja taiteilijoihin, jotka ovatkin uskovaisten näkökulmasta usein ties miten syvällä helvetin syövereissä ja paholaisen omia. Ehkä juuri se takaa opetuksen korkean tason?

(klikkaa suuremmaksi)

Joonas Kainulainen teki tämän mahtavan He-Man kollaasin etsimällä He-Man sarjakuvista sopivia ruutuja, valokopioimalla ne ja laittamalla ne uuteen järjestykseen. Toisin sanoen, tekstit ovat Joonaksen käsialaa, muu taas He-Man sarjakuvalehden piirtäjän (kuka lieneekin). Itse aioin värittää tämän hienon A3-kokoisen kopion, mutta värittämiseni näytti jäävän pelkkään He-Maniin. Noh, toimii mainiosti ilman värejäkin!

Sitten vielä oma 15 strippiä käsittävä sarjakuvaprojektini Omega. Kyseisen sarjakuvan idea oli lähteä tekemään “mykkäsarjakuvaa” jossa pelataan symboleilla. Sarjan maailmassa on oma kieli, jonka löytäminen voi olla etenkin aluksi vaivalloista, mutta käy helpommaksi mitä useamman stripin lukee. Suosittelenkin asennoitumaan strippeihin kuva-arvoituksen tapaan. Ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole ja olen kuullut mitä hulvattomimpia tulkintoja. Kuulen niitä myös mielelläni lisää!

Omega oli myös kokeilu vektorigrafiikan suhteen. Siksi siitä on myös Flash-versiot olemassa. Ne ovat siis resoluutiovapaita vektorirgrafiikan tavoin ja ruutuja voi klikkailla ylös (ja takaisin) haluamallasi tavalla.

Kaikki 15 strippiä flash-versioina (tiedostolistauksena)

Kaikki 15 strippiä isoina png-kuvina (tiedostolistauksena)

Ennen kuin Liminka jätetään blogin osalta taakse, laitan tänne lisää siellä tehtyjä valmiimpia tuotoksia. Siis esimerkiksi sarjakuvia, jotka eivät ole vielä päässeet esiin ja jotka eivät ole olleet osa kuvapäiväkirjaani. Näistä valtaosa tulee olemaan omiani, mutta joitakin muidenkin juttuja näytän. Ainakin Joonaksen He-Man jutut on pakko vilauttaa jossain välissä!

(klikkaa suuremmaksi)

Ennen Liminkaa asuin puolitoista vuotta Vihanti -nimisessä pienessä kunnassa. Paikka ja sen tapahtumat pyörivät vielä tuoreessa muistissa Limingassa opiskelun aikana, joten sarjakuvaakin syntyi tuosta Oulu - Helsinki raiteen välillä n. 40min. etelään Oulusta sijaitsevasta pikkukunnasta.

Asuin Vihannin rautatieaseman yläkerrassa vuokralla, kun pyromaani yritti polttaa koko rakennuksen maan tasalle. Sarjakuvassa on fiktiivistä siis pyromaanin ajatukset, asenteet ja mielipiteet yms. mutta mainitut asemaa koskevat seikat pitävät paikkaansa. Olisin tietysti saanut tästä aiheesta mielenkiintoisempaakin sarjakuvaa aikaiseksi. Mikään ei tietenkään estä minua palaamasta aiheeseen.

(klikkaa suuremmaksi)

Tämä osa sivuaa Vihannin nuorisotilaa, jossa toimin aikoinaan valvojana. Kyseisestä Pupun päästä on olemassa toinenkin sarjakuva, lyhyt strippi. Laitan sen seuraavaksi tähän. Kerrottakoon vielä, että kyseinen pupun pää kulkee vieläkin kirjahyllyn läheisyydessä ja tarttuu joskus hetken mielijohteesta mukaankin. Viimeksi pupu näki vappuaaton elämää Kuopion keskustassa.

(klikkaa suuremmaksi)

(klikkaa suuremmaksi)

Viimeisessä “Tositarinoita Vihannista” -sarjan osassa halusin valottaa Vihantia ja sen elämää hiukan realistisemmin. Niinpä pyysin kaveriani Nikoa alias Homopaskaa mukaan sarjakuvan tekemiseen. Juttelin hänen kanssaan Vihannista nuoren näkökulmasta. Esille tulevista pointeista rakensin yksinkertaisen käsikirjoituksen jonka pohjalta tein sarjakuvan. Eipä yhteen sivuun saa paljon mahdutettua, mutta pyrin tuomaan selkeästi esiin sen vähän mikä oli mahdollista saada mahtumaan.

Wolfgang Sauer kaikessa loistossaan!

Saksalaisen lastenlaululevyn jodlaava ukko. Pää on suurennettu moninkertaiseksi sarjakuvalinjan mustavalkoisella kopiokoneella ja sitten väritetty vesiväreillä.

(klikkaa suuremmaksi)

Ville Ranta käsitteli tuohon aikaan Kalevassa julkaistussa (muistaakseni?) sarjakuvassa Hannu Lukinin taidenäyttelyä Oulussa ja sen metkoja. Tai no siis minun muistini mukaan ainakin osa tuota sarjakuvaa julkaistiin Kalevassa, liekö kuitenkaan kokonaan. Oli joka tapauksessa hauskaa settiä, etenkin kun satuin tietämään Lukinin oikeastikin ja hänen hauskan persoonansa.

(klikkaa suuremmaksi)

Tällaisia ajatuksia tulee joskus tallennettua, harvemmin kuitenkaan sarjakuvina. Tämäkin on niitä asioita, jotka eivät koskaan saaneet tulta alleen kun en löytänyt tarpeeksi kiinnostuneita ihmisiä. Yksin on huono alkaa kirkkoakaan rakentamaan. Vaikka onhan sitäkin joku hullu espanjalainenkin ryhtynyt yksin väsäämään. Mutta niin, jonkinlaisen nettilehden (ei pelkästää sarjakuvia julkaisevan) perustaminen on ollut silloin tällöin puheissa. Saa ilmoittautua, jos asia kiinnostaa enemmän.

(klikkaa suuremmaksi)

Antti toi Che Guevara aiheisilla stripeillään esiin kulttiäijän toista puolta. Murhaaja oli hänkin, olipa mielessä kuinka kaihoisa sosialistinen unelma täydellisestä yhteiskunnasta. Ei vain ehtinyt kehittyä kunnon natsiksi ennen kuin jo heitti veivinsä. Hyvä tapa jäädä elämään legendaksi.

Vähitellen Limingan aikaiset kuvapäiväkirjajutut on käyty kokonaan läpi. Olen toki hyppinyt joidenkin sivujen yli, etenkin jos olen kokenut ettei niissä ole riittävästi mitään esiteltävän arvoista. Materiaalia tuolta ajalta on kuitenkin niin paljon, ettei ole yhtään haitaksi karsia sitä edes hiukan.

Jatkossa blogi alkaa ajallisesti edetä nopeampaa tahtia, sillä Limingassa tuli tehtyä eniten kuvapäiväkirjamateriaalia lyhyen ajan sisällä. Omasta mielestäni tein siellä myös keskimääräisesti huonompaa (tai ainakin teknisesti onnettomampaa) settiä. Eli vaikka materiaalia ei olekaan syntynyt yhtä paljon, uskallan väittää että taso on kuitenkin noussut.

(klikkaa suuremmaksi)
Sivun puolivälistä alaspäin kaikki kuvat ovat Pupen piirtämiä, paitsi siveltimellä (kai?) tuhertamani Rosa Meriläinen. Pupen kuulakärkikynällä piirtämä mies ja hänen ajatuksensa on varsin oiva. Kukapa ei rakastaisi vanhojen saksalaisten pornoelokuvien viiksekkäitä miehiä?

(klikkaa suuremmaksi)

Löysin maasta Limingan S-marketin säilytyslokeroon käyvän avaimen. Sieltä löytyi kuitenkin lopulta vain kuitti, joka nyt on jo haalistunut niin ettei siitä saa enää mitään selvää. Siinä luki “kiitos käynnistä, tervetuloa uudelleen”.

(klikkaa suuremmaksi)

Tälle sivulle on minun lisäksi piirtänyt Joonas Kainulainen ja Aura Ijäs. Löydätte varmaan itse mikä on kunkin omaa käsialaa.

Jyrki Nissisen “Kolmas vierailuni italialaisessa kodissa” on hieno sarjakuva-albumi. He-Man on Pupen tekemä, oikealla on Jyrkin hahmo, eli Matin ja Tepon osista koottu robotti. Se on minun suosikki kaikista Jyrkin hahmoista!

(klikkaa suuremmaksi)

Ei.

(klikkaa suuremmaksi)

Olin siskoni lastenhoitajana ja Aadan kanssa touhuilu osoittautui yllättävän hauskaksi. Nykyisin Aada osaa jo lukea ja menee ensi syksynä toiselle luokalle. Ja Ossi-eno valmistuu ensimmäiseen ammattiinsa!